Siirtokunnat rauhan esteenä

Tämä kolumni on julkaistu sanomalehti Demokraatissa 24.4.

Israel on miehittänyt palestiinalaisalueita 45 vuoden ajan. 1990-luvulla rauhanneuvotteluissa edettiin pitkälle, ja moni uskoi konfliktin viimein päättyvän. Oslon sopimuksen jälkeen tilanne palestiinalaisalueilla on mennyt monessa suhteessa huonompaan suuntaan. Palestiinalaisten toinen kansannousu syntyi osin pettymyksenä Oslon sopimukseen ja intifadan aikaiset itsemurhapommi-iskut muuttivat monen israelilaisen suhtautumista konfliktiin. Israelin politiikka on ottanut valtavan harppauksen oikealle, ja vasemmiston tila on surkea. Tämä näkyy myös Israelin harjoittamassa miehityspolitiikassa.

Israelin Länsirannalle rakentamia siirtokuntia voidaan pitää yhtenä suurimmista rauhan esteistä. Niiden rakentaminen on käytännössä tuhonnut mahdollisuudet elinvoimaiseen palestiinalaisvaltioon, sillä palestiinalaisten elintila kutistuu koko ajan niiden laajentuessa. Siirtokunnat ovat laittomia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan, sillä miehittäjävalta ei saa siirtää siviiliväestöään miehitetylle alueelle. YK on useaan otteeseen tuominnut niiden rakentamisen ja laajentamisen, ja jopa Israelin vankin tukija Yhdysvallat pitää siirtokuntia laittomina. Länsirannalla asuu kuitenkin jo 500 000 siirtokuntalaista. Itä-Jerusalemista alkava siirtokuntavyöhyke uhkaa laajeta lähes Kuolleelle Merelle saakka. Toteutuessaan tämä kehitys
katkaisisi Länsirannan Jerusalemin korkeudelta kahtia.

Karmelin siirtokunta laajenee palestiinalaiskylän välittömässä läheisyydessä. Kuva: Björn Moback

Israelin sotilasvallan alla oleva C-alue kattaa noin 60 % Länsirannasta. Kaikki siirtokunnat sijaitsevat tällä alueella. C-alueella sijatsee myös suuri osa hedelmällisestä viljelys- ja laidunmaasta. Siirtokuntien läheisyydessä asuvat palestiinalaisten kärsivät usein siirtokuntalaisten harjoittamasta väkivallasta. Monet alueella asuvat palestiinalaiset ovat paimentolaisia, ja elävät viljelemällä ja lampaita kasvattamalla. Siirtokuntalaiset tuhoavat palestiinalaisten viljelyksiä, estävät heitä pääsemästä viljelysmailleen, ja pahimmissa tapauksissa käyttävät suoraa väkivaltaa ja tappavat eläimiä. C-alueella palestiinalaisasukkailla ei ole turvanaan muuta virkavaltaa, kuin Israelin poliisi ja armeija. Nämä eivät yleensä ole halukkaita selvittämään siirtokuntalaisten palestiinalaisiin kohdistamia rikoksia Siksi kansainvälisten toimijoiden läsnolo alueella on äärimmäisen tärkeää.

Etelä-Hebronin kylissä palestiinalaisasukkaiden elämäntilanne on lähes sietämätön, mutta mikäli asukkaat lähtevät kylistään, tarkoittaa se usein siirtokuntien laajenemista palestiinalaisten maille. Israelin on ottanut käyttöön Ottomaanivallan aikaisen lain, jonka mukaan viljelemätön maa voidaan julistaa valtion omaisuudeksi tietyn ajan puitteissa. Palestiinalaisia estetään pääsemästä omille mailleen turvallisuussyistä, jonka jälkeen maa voidaan julistaa valtion omaisuudeksi ja antaa siirtokuntien käyttöön. Näin siirtokuntia voidaan edelleen laajentaa.Israelin vetäytyminen siirtokunnista tuntuu tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Ilman kansainvälistä painetta siirtokuntien laajentaminen jatkuu ja tekee kahden valtion mallin mahdottomaksi. Palestiinalaisten elintila Länsirannalla on kutistunut pieniksi saarekkeiksi, joissa elinkeinon harjoittaminen on vaikeaa ja liikkumisen vapautta on rankasti rajoitettu. Oikeudenmukaisen rauhan saavuttaminen alkaa tuntua yhä vaikeammalta, mikäli tätä kehitystä ei pystytä estemään. Jotain olisi tehtävä ennen kuin tiimalasin hiekka on valunut loppuun.

Muurin varjossa

Vuonna 2002 Israel ryhtyi rakentamaan Länsirannalle 8 metrin korkuista muuria.Valmistuessaan muurin pituus on 723 kilometriä, joka on tuplasti ns. vihreän linjan (vuoden 1949 aselepolinja) pituus. Israel perusteli muuria tarpeella suojella kansalaisiaan terrori-iskuilta ja kutsuu aitaa turvamuuriksi. Muuri kuitenkin haukkaa 9,5 % Länsirannasta. Kansainvälinen tuomioistuin totesi vuonna 2004 muurin laittomaksi niiltä osin, kun se ei ole Israelin maaperällä. Vain 20 % muurista noudattaa vihreää linjaa, muu osa muurista on Länsirannan puolella.

Muurin tieltä on tuhottu kyliä ja rakennuksia sekä pakkosiirretty palestiinalaisasukkaita. Muuri kaappaa palestiinalaisten maita osaksi Israelia ja muurin takia palestiinalaisten liikkuminen on hyvin rajoitettua. Ihmisoikeusjärjestöt sekä aitaa vastustavat israelilaiset ja palestiinalaiset kutsuvat aitaa nimellä ”separation barrier”. Länsirannan pohjoisosissa monien palestiinalaisten viljelysmaat jäivät muurin toiselle puolelle, ja heidän täytyy joka päivä jonottaa portilla päästäkseen omille mailleen. Tämän lisäksi heidän on käytävä läpi monimutkainen lupaprosessi, saadakseen kulkea portista muurin toiselle puolelle.

Viime viikolla vierailin Bethlehemissä ja kiersin pitkin muuria katsomassa siihen maalattuja kuvia ja tekstejä. Kuljettuani tovin muurin viertä ihmettelin miten muuri tuntuu yhtäkkiä olevan jokapuolella ja päädyin erään talon pihaan, jota muuri ympäröi kolmelta sivulta. Talon asukas esitteli itsensä ja pyysi sisään hänen pieneen kauppaansa. Hän kertoi, kuinka eräänä päivänä hän palasi kotiin Jerusalemista, ja hänen talonsa ympärille oli alettu rakentaa 8-metristä muuria. Muuri oli alunperin suunniteltu rakennettavaksi koko talon ympärille niin, että asukkaiden täytyisi kulkea portista sisään. He onnistuivat kuitenkin estämään yhden seinämän rakentamisen, ja nyt talon yhdeltä sivustalta näkee muutakin kuin muurin. Silti näky on pysäyttävä. Ennen muurin rakentamista talo sijaitsi vilkkaan tien varrella, ja perheen kauppa menestyi hyvin. Nyt turistien on vaikea löytää kauppaa – minäkin päädyin sinne sattumalta. Tästä linkistä voi tutustua perheeseen ja kauppaan.

Muuri on täynnä maalauksia ja myös kuuluissa englantilainen graffittitaiteilija Banksy on käynyt jättämässä jälkensä muuriin. Banksyn muuriin maalaamia taideteoksia voi käydä katsomassa täältä. Itse en onnistunut löytämään niistä kuin yhden. Tässä kuvashowssa muutamia kuviani muurista ja muurin ympäröimästä Anastasin perheen talosta. Rauhankyyhky on Banksyn teos.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Palestiinalaiset vettä vailla

Tämä kolumni on julkaistu Demokraatti -lehdessä 2.4.

Me suomalaiset tulemme harvoin ajatelleeksi veden kulutusta ja sen riittävyyttä. Olemme tottuneet siihen, että voimme käydä suihkussa, vetää vessan, pestä pyykkiä ja uida uima-altaissa ajattelematta sen enempää mistä vesi tulee ja riittääkö se. Israelin miehittämällä Länsirannalla tilanne on toinen. Iso osa asukkaista kärsii veden puutteesta, ja jokainen pisara vettä on arvokasta.

Sadat tuhannet palestiinalaiset asuvat kylissä, joissa ei ole lainkaan omaa vesilähdettä tai vedensaanti on hyvin rajoitettua. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että vettä ei olisi saatavilla. Kylien läheisyydessä sijaitsevat Israelin laittomat siirtokunnat ovat kytkettyinä vesiverkkoon, ja vedensaanti siirtokunnissa on rajatonta. Samaan aikaan, kun palestiinalaiskylissä säästetään jokainen vesipisara, voivat siirtokuntalaiset uida uima-altaissaan. Kansainvälisen humanitäärisen oikeuden mukaan miehittäjän tulee taata miehitetyn alueen väestölle perusinfrastruktuuri, ja vesivarat tulee jakaa tasaisesti. Kuitenkin YK:n tuoreen raportin mukaan Israelin ja Palestiinan merkittävimmän vesilähteen, Mount Aquiferin, vesivaroista 86% on menee Israelin käyttöön.

Israelin armeija on tuhonnut Länsirannalla yli 100 palestiinalaisten kaivoa tai vesilähdettä vuosina 2009-2011. Näiden tuhoamisten vaikutukset ulottuvat tuhansiin ihmisiin. Sen lisäksi palestiinalaisten pääsy heidän omistamilleen vesilähteille on monissa kylissä estetty. Syynä voi olla siirtokuntalaisten palestiinalaisia kohtaan harjoittama väkivalta tai vesilähteen luvaton haltuunotto. Palestiinalaisten kaivoja on myös myrkytetty siirtokuntalaisten toimesta. YK:n raportti kertoo lisäksi, että vesilähteiden laiton kaappaaminen on saattanut palestiinalaiskylät taloudelliseen ahdinkoon, ja pakottanut osan maanviljelijöistä luopumaan viljelyksistään.

Saadet Tha’lah on Karmelin siirtokunnan kupeessa sijaitseva kylä. Tämän vuoden helmikuuhun asti kyläläisillä oli käytössään kaksi suurta vesisäiliötä, joiden vesi riitti 80 asukkaan ja satojen lampaiden tarpeisiin. Helmikuun 15. päivä Israelin armeija saapui kylään ja tuhosi eläinsuojan ja yhden kodin lisäksi kylän molemmat vesisäiliöt. Rakenteiden tuhoamisen lisäksi säiliöön ajettiin lampaiden ulosteita, joka teki vedestä ja säiliöstä täysin käyttökelvottoman. Tällä hetkellä kyläläiset hakevat traktorilla veden hankalien yhteyksien päässä sijaitsevasta At Tuwanin kylästä. Polttoaine ja vesikulut ovat n. 500 shekeliä kuukaudessa, mutta kesällä vettä kuluu paljon enemmän. Tankeissa ostettu vesi on lähes neljä kertaa kalliimpaa kuin vesijohtovesi. Kyläläiset saavat elantonsa lampaiden kasvattamisesta. Nyt he ovat epätoivoisessa tilanteessa, sillä säiliön puhdistukseen ja jälleenrakentamiseen ei ole varaa, mutta kylä tarvitsee vettä ja eläimet on juotettava.

Susiyan kylässä asuu noin 300 palestiinalaista. Kylän ympäristöön on rakennettu Israelin siirtokunta, jonka laajentumispyrkimykset uhkaavat palestiinalaisten asutuksia. Kylän keskellä sijaitseva suuri vesisäiliö tuhottiin vuonna 2001. Rakenteiden tuhoamisen lisäksi armeija murskasi ja työnsi säiliöön vanhan Subarun, joka teki vedestä käyttökelvottoman. Yli kymmenen vuotta säiliön tuhoamisen jälkeen säiliön vesi on edelleen öljyn ja ruosteen vuoksi käyttökelvotonta. Kylän kaikilla rakenteilla on tuhoamismääräykset ja asukkaiden pääsyä omille mailleen on rajoitettu määräämällä siirtokuntaa ympäröivä alue ”turvallisuusvyöhykkeeksi”. Todellisuudessa tämä vyöhyke kaappaa suuren osan palestiinalaisten viljelysmaasta, ja samalla 30 kylän kaivoa. Vettä kyläläisillä olisi siis riittämiin, mutta heillä ei ole pääsyä alueelle, jossa kaivot sijaitsevat.

”If you plan to go to hell, Hebron is a good rehearsal”

Israelilainen rauhanaktivisti Hanna Barag, 72 v., totesi meille pitämässään puheenvuorossa, että mikäli suunnittelette menevänne helvettiin, on Hebron hyvää harjoitusta. Hebron on Länsirannan suurin kaupunki. Alueella asuu muutama satatuhatta palestiinalaista, mutta poikkeuksellisen kaupungista tekee se, että sen keskustassa asuu noin 500 israelilaista siirtokuntalaista, joiden läsnäoloa turvaa tuhannet sotilaat. Osa kaupungista on suljettu palestiinalaisilta. EAPPI-tiimi Hebronissa on todistanut sirtokuntalaisten ja sotilaiden väkivaltaa palestiinalaisia ja kansainvälisiä tarkkailijoita kohtaan. Kaksi viikkoa sitten joukko siirtokuntalaisia muutti palestiinalaistaloon, josta seurasi riita Israelin hallituksen sisällä. Puolustusministeri Ehud Barak määräsi siirtokuntalaiset häädettäväksi, mutta pääministeri Netanjahu puolusti siirtokuntalaisia, ja liikenneministeri jopa kehotti vastaaviin tekoihin. Lopulta häätö määrättiin tapahtuvaksi huhtikuun lopulla, mutta kaikkien yllätykseksi siirtokuntalaiset häädettiin jo viime keskiviikkona. Vierailin Hebronin tiimin luona tällä viikolla kolmen päivän ajan. Tiivistän kaupungin tunnelman ja tapahtumat näihin kuviin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Israelin ystävät

Vuosi sitten en tiennyt juuri mitään tästä konfliktista, jonka keskellä nyt elän. Sanon näin siitä huolimatta, että tiesin todennäköisesti huomattavasti enemmän kuin keskivertokansalainen Suomessa. Olen oppinut täällä sen, että konfliktiin voi olla kymmeniä eri näkökulmia, ja jokaisen narratiivi kuulostaa ainakin tiettyyn pisteeseen asti järkevältä. Samalla olen oppinut ymmärtämään, miksi ratkaisun löytäminen on niin vaikeaa.

Vietimme viime viikon koulutuksessa Israelin puolella, ja tapasimme monia eri rauhanaktivisteja sekä yhden siirtokuntalaisen, joka hänkin varmasti omassa mielessään työskentelee rauhan puolesta. Erityisesti tämän siirtokuntalaisen tapaaminen, sekä seuraavana päivänä kuultu luento kristillisestä siionismista herättivät paljon ajatuksia. Meidän päivittäisessä työssämme siirtokuntalaiset typistyvät jonkin sortin hulluiksi, jotka väkivaltaisin keinoin pyrkivät häätämään palestiinalaiset heidän mailtaan. He uskovat asuttavansa Jumalan heille lupaamaa maata, Juudeaa ja Samariaa. Tukenaan heillä on valtava maailmanlaajuinen kristillis-siionistinen liike, joiden tavoite on sama. He kutsuvat itseään Israelin ystäviksi. Kuinka ironista, sillä monen israelilaisen rauhanaktivistin mielestä he ovat Israelin pahimpia vihollisia.

Kuvassa Jerusalem, joka on pyhä kaupunki niin muslimeille, kristityille kuin juutalaisillekin.

Suurin osa Israelilaisista ei katso Länsirannan kuuluvan Israelille. Yksikään maailman valtio ei katso Länsirannan kuuluvan Israelille. Siirtokuntalaiset sekä kristilliset siionistit katsovat, että koko tämä alue on pyhää maata, jonka Jumala on luvannut valitulle kansalle. Kristilliset siionistit tukevat Israelin politiikkaa mitään kyseenalaistamatta. He muodostavat suuren kansainvälisen liikkeen, joka on myös ihmisoikeuksia rikkovan politiikan tukena. He uskovat, että Israelin valtiota siunaamalla saa itsekin siunauksen. Hämäräksi jää, miten siunaus voi tarkoittaa minkä tahansa politiikan ja tekojen hyväksymistä. Tämä liike on vahvasti edustettuna myös Suomessa. Törmäät liikkeeseen varmuudella, jos haluat toimia aktiivisesti palestiinalaisten ihmisoikeuksien puolesta. Luulen, että monet suomalaiset kristilliset Israelin ystävät eivät ole tietoisia siitä mitä alueella tapahtuu ja mitä heidän tukemansa politiikka aiheuttaa ihmisille täällä. Kristillinen vakaumus ei suinkaan tarkoita automaattisesti sitä, että tukisi Israelin politiikkaa. Suomessa toisenlaiseen näkökulmaan voi tutustua täällä.

Haluan olla sellaisen Israelin ystävä, joka toimii demokraattisten periaatteiden mukaisesti ja noudattaa kansainvälisiä sopimuksia eikä syyllisty ihmisoikeusrikkomuksiin. Israelin politiikan kritisoiminen ei tarkoita sitä, että on Israelin vihollinen. Israel on monessa mielessä tämän alueen tasa-arvoisin ja demokraattisin maa. Vertaaminen naapurimaihin ei silti tee sen poliitikasta hyväksyttävää. Uskon, että oikeudenmukaisen rauhan rakentajat ja miehityksen päättymistä toivovat ovat lopulta Israelin parhaimpia ystäviä, sillä miehityksen päättyminen vapauttaisi myös Israelin miehittäjän raskaasta roolista.

Puolivälissä matkaa

Olen toiminut nyt kuuden viikon ajan EAPPI-tarkkailijana, ja reissun puoliväli on käsillä. Päällimmäisenä tunteena tällä hetkellä on se, että aika kuluu liian nopeasti. Olemme vierailleet lukuisissa kylissä ja tavanneet valtavan määrän ihmisiä, mutta liian usein tulee tunne, että ei saa tarpeeksi aikaiseksi. Tehtävänämme on nähdä, kuulla ja raportoida, sekä tarjota suojelevaa läsnäoloa miehityksen alla eläville ihmisille. Yhtä tärkeää, kuin läsnäolo täällä, on vaikuttaa omissa verkostoissa miehityksen päättymiseksi ja oikeudenmukaisen rauhan saavuttamiseksi. Se tehtävän onnistumista on vaikea arvioida.

Tämä blogi ja täältä lähettämäni uutiskirjeet ovat osa vaikuttamistyötä. Ihmisten tietoisuuden lisääminen kansainvälisen oikeuden rikkomuksista ja paikallisten ihmisten arjesta on tärkeää, mutta se ei yksin vielä tuo muutosta. Oleellinen kysymys täällä toki on, millainen muutos on mahdollinen? Mitä tapahtuu, jos miehitys päättyy? Onko elinvoimaisella palestiinalaisvaltiolla enää mahdollisuuksia, kun Länsiranta on täynnä Israelin siirtokuntia? Voisiko yhden valtion malli koskaan toimia, kun Israel haluaa tulla tunnustetuksi juutalaisvaltiona? Mikä olisi arabiväestön asema sellaisessa valtiossa?

Olen todennut itselleni, että minun ei tarvitse osata vastata näihin kysymyksiin voidakseni tehdä työtä miehityksen ja ihmisoikeusloukkausten päättymiseksi. Teen oman osani siinä, että mahdollisimman moni ihminen miettisi tukeeko omalla toiminnallaan kansainvälisen oikeuden rikkomista esim. ostamalla siirtokuntatuotteita. Pyrin vaikuttamaan päättäjiin, että Suomi lopettaisi asekaupan Israelin kanssa niin kauan kuin Israel rikkoo kv-oikeutta. Yhdysvaltojen tuki Israelin miehityspolitiikalle on oleellinen syy, miksi rauhanneuvotteluja käydään enimmäkseen Israelin ehdoilla, mutta Euroopan Unioni voisi olla merkittävä tekijä konfliktin ratkaisemissa, sillä se muodostaa n. 30 prosenttia Israelin viennistä. Mikäli EU noudattaisi omaa kauppapolitiikkaansa, jonka mukaan ihmisoikeuksien kunnioittaminen on olennainen osa sopimuspuolten välisiä suhteita, voisi se kohdistaa Israeliin painetta politiikan muuttamiseksi. Siksi Euroopan Unionin jäsenmaiden hallituksiin ja Euroopan parlamenttin vaikuttaminen on äärettömän tärkeää.

Uskon, että kansainvälisellä painostuksella ja yksittäisten henkilöiden boikotointikampanjalla (BDS – Boycott, Divestment and Sanctions) miehityksen päättyminen on mahdollista. Taloudellinen paine kaatoi aikanaan Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon. Uskon, että samanlainen ilmiö voidaan kokea myös Palestiinan kohdalla, mikäli tarpeeksi moni ihminen tietää mitä alueella tapahtuu, ryhtyy vaikuttamaan muutoksen puolesta, ja muuttaa lopulta maailmaa. Toivon voivani olla yksi lenkki tässä ketjussa tämän EAPPI-kokemukseni ja täältä kertomieni tarinoiden kautta.

Pelkoa ja inhoa Länsirannalla

Toisinaan on vaikea keksiä aiheita blogiin, sillä tuntuu, että toistan väkisinkin itseäni. Siirtokuntalaiset ja sotilaat aiheuttavat pelkoa, ja syyllistyvät käsittämättömän epäoikeudenmukaisiin tekoihin. Jaksaako joku lukea näitä tapauksia kerta toisensa jälkeen? Turtuuko tarinoihin itsekin kuunneltuaan jokaisessa kylässä samankaltaiset tarinat pidätyksistä, väkivaltaisuuksista ja omaisuuden tuhoamisesta? Onnekseni olen huomannut, että vaikka epäoikeudenmukaisuus onkin työssämme läsnä jokaikinen päivä, ei siihen koskaan totu. Epätoivon, vihan ja surun tunteilta ei voi välttyä, mutta päällimmäisenä silti on yhä ajatus, että näiden ihmisten puolesta täytyy taistella.

Dia kertoi meille perheensä kokemuksista sujuvalla englannin kielellä. Hän opiskelee sairaanhoitajaksi ja auttaa perhettään maanviljelyssä ja paimentamisessa opiskeluiden ohessa. Kuva: Emmet Sheerin

Tällä viikolla vierailimme Wadi J’Heshin kylässä, jossa asuu kaksi perhettä. Kylä sijaitsee aivan Suseyan siirtokunnan vieressä, ja kylän asukkaat kärsivät kaikista mahdollisista ongelmista, joihin olemme täällä törmänneet. Siirtokuntalaiset vierailevat säännöllisesti kylässä ja vievät lampaansa kylän viljelyksille, armeija on tukkinut kylään johtavan tien, vettä ei ole riittävästi, rakennuksilla on tuhoamismääräykset. Noin 1,5 vuotta sitten siirtokuntalaiset yrittivät tappaa 32-vuotiaan kylän asukkaan ja samoihin aikoihin kolme siirtokuntalaista hakkasi perheen isän sairaalakuntoon. Yrittäessään puolustautua siirtokuntalaisten väkivaltaisuuksilta joutui kolme kyläläistä pidätetyksi, ja he joutuivat maksamaan kukin 3000 shekeliä vapautuakseen. Köyhille paimenille tämä on valtava summa rahaa.

Vaikka monet näistä tarinoista ovat tuttuja muista kylistä, tuntui tällä kertaa erityisen ahdistavalta istua perheen teltassa teelasi kädessä ja kuunnella perheen pojan, Dian puhetta. Hän kertoi kuinka siirtokuntalaiset toisinaan ajavat öisin ilman valoja aivan heidän pihaansa, eikä perheellä ole tietoa heidän aikomuksistaan. Viereisessä kylässä oli sytytetty teltta palamaan keskellä yötä, mutta kukaan ei onneksi loukkaantunut. Perhe on kuvannut yöllä joukon siirtokuntalaisia vesisäiliön luona, ja he epäilivät, että aikomuksena on myrkyttää vesi, niin kuin siirtokuntalaiset joissakin Länsirannan kylissä ovat onnistuneet tekemään. Jokaista päivää ja yötä varjostaa pelko siitä, että koti tuhotaan tai jotain muuta hirvittävää tapahtuu. Silti perhe ei aio lähteä mihinkään, sillä maa kuuluu heille, ja omistuksesta kertovat paperit ovat kunnossa. Dian kertoessa perheen kokemuksista nukkuu teltan nurkassa kehdossa 2 kuukautta vanha pieni tyttö ja hänen vieressään 2-vuotias isosisko. Ei voi kuin toivoa, että maailmassa olisi sen verran oikeudenmukaisuutta, että nämä lapset saisivat kasvaa ilman pelkoa, vapaana omassa maassaan.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.