Mielikuvat vs. todellisuus

Israel-Palestiina -konfliktiin liittyy paljon mielikuvia, ja monen asiaa tarkemmin seuraamattoman mielipide konfliktista muodostuu näiden mielikuvien ja satunnaisten uutisjuttujen perusteella. Mietin, mitä itse olen lukenut uutisista tästä konfliktista. Toisen intifadan aikaan uutisjutut olivat itsemurhaiskuja ja tulitaisteluja, sen jälkeen satunnaisia uutisia Gazan saarrosta ja Hamasin Israelin puolelle lähettämistä raketeista. Joskus uutisiin on saattanut eksyä juttu siitä, kuinka Israel laajentaa siirtokuntiaan. Näistä palasista on aika vaikea muodostaa käsitystä, mitä miehitetyillä palestiinalaisalueilla tapahtuu, ja mistä konfliktissa on kyse. Historiasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta yritän nyt pitäytyä nykyisyydessä.

Israel on miehittänyt palestiinalaisalueita nyt 45 vuoden ajan. Miehitys itsessään ei ole laiton, mutta miehittäjällä on kansainvälisen humanitäärisen oikeuden mukaan velvollisuuksia, joista se tulee miehityksen aikana huolehtia. Samoin säädellään siitä, mitä miehitetyllä alueella saa tehdä, ja mitä ei. Israel rikkoo jatkuvasti miehityspolitiikallaan sekä humanitääristä oikeutta että YK:n päätöslauselmia. Nämä ovat faktoja, joita ei voi kiistää. Eri asia on, jos joku kokee, että näitä ei tarvitse noudattaa. Totean tämän siksi, että lähes jokainen, joka kritisoi Israelin miehityspolitiikkaa, saa kuulla olevansa antisemitisti tai jos kritisoija itse saattuu olemaan juutalainen, on heitä varten olemassa termi ”self-hating jew”. On harvinaista, että Israel-Palestiina -konfliktista pystyttäisiin keskustelmaan järkevästi ilman, että saa niskaan syytökset ääriryhmiin kuulumisesta. Israelin politiikan kritisoimisessa ei ole kyse antisemitismistä tai Israel-vastaisuudesta. Israelin valtiolla on täysi oikeus olla olemassa, ja turvata kansalaistensa turvallisuus. Eri asia on, mitä tarvitaanko kansalaisten turvallisuuden turvaamiseen miehitystä. Mielestäni ei. Pikemminkin päinvastoin.

Huomasin eräästä Facebook-keskustelusta, että blogiani oli kritisoitu mustavalkoiseksi, ja vähätelty esim. lapsille aiheutuvaa traumaa päivittäisistä chekcpoint -ylityksistä. Meidän tehtävämme tarkkailijoina on kertoa siitä todellisuudesta, joka täällä vallitsee, ja jota omin silmin todistamme. Jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä siitä, onko miehitys oikeudenmukainen. Pyrin kertomaan faktoja siitä, mitä kansainväliset sopimukset säätävät esim. siirtokunnista tai miehitettyjen alueiden vesi- ja luonnonvarojen riistämisestä. En halua glorifioida tai uhriuttaa kaikkia palestiinalaisia, tai syyttää kaikkia israelilaisia Israelin hallituksen politiikasta. Toivon, että voin näillä Silminnäkijän tarinoilla tarjota halukkaille mahdollisuuden ymmärtää miehityksen todellisuutta, ja samalla miettiä, onko tämä miehitys todella tarpeellinen. Toivon rauhaa ja vapautta palestiinalaisille ja israelilaisille, ja toivon, että voin omalla pienellä panoksellani olla tukemassa niitä ihmisiä, jotka täällä toimivat saman tavoitteen eteen.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: